
LIIKUNTA-ALAN TUNTEMUSTA
Liikunta-alan verkosto-osaaja ja vaikuttaja.
Ajattele luovasti. Ajattele intohimolla. Ajattele rohkeasti. Jos voit vielä kuvitella ajatuksesi, voit myös toteuttaa sen. Niin ja tulevaisuus tehdään, sinne ei ajauduta!

Olen liikunta- ja hyvinvointialan moniammattilainen. Yli kahdenkymmenen vuoden kokemus toimialalta, sen eri rooleista, on luonut vahvan perustan osaamiselleni ja mielenkiintoiset verkostot. Ammatin puolesta olen toiminut yritysrajapinnassa sekä valtakunnallisissa liitoissa ja aluejärjestöissä. Minulla on ollut hieno mahdollisuus toimia maailman johtavien liikuntabrandien ja kiehtovien start-upien kanssa. Viimeisin vuosi on taittunut sporttisessa mediakentässä ja sen monikanavaistamisen kanssa. Monipuoliset luottamustehtävät ovat täydentäneet osaamistani ja kehittäneet verkostoja.
Työkalupakkini rakentuu moniammattilaisuudesta, toimivista verkostoista ja ihmisten kanssa toimimisesta. Näiden lisäksi vahvuuksiani ovat tuotteistus, B2B-myynti ja markkinointi, monipuolinen kokemus yritysyhteistyöstä, asiantuntijajohtaminen sekä kokemus EU-hanketoiminnasta. Mielenkiintoinen erityispiirre osaamisessani on tapahtumatuotanto.
Keväisen juoksulenkin päätteeksi syntyi idea Vuoden Liikuntatuote -kilpailusta (www.vuodenliikuntatuote.fi). Kilpailusta, mikä on nostanut maailman parhaita liikuntatuotteita suomalaisten sydämiin. Minulla on ollut ilo ja etuoikeutettu mahdollisuus toimia kilpailun pääsihteerinä ensi askeleista alkaen.
Testing Lab Finland (www.testinglab.fi) oli idea käyttäjäkeskeisestä liikunta-alan tuotekehitys- ja -testauspalvelusta vielä 2007 kevättalvella. Tänä päivän se on maailman johtavien liikuntabrandien ja kiehtovien start-upien tuotekehitysalusta.
Lisätietoja yhteydenottolomakkeella tai soita 040 867 4611.
Työura
PT SALIT Finland Oy
Field Consultant 2017-
Fineti Oy / P&T Suutarila
toimitusjohtaja 2015-
Liikuntafiliaali
yrittäjä 2014-2016
Elixir TV
myyntijohtaja 2014-2015
Vuoden Liikuntatuote -kilpailu
pääsihteeri 2010-
Frami Oy (sis. Testing Lab Finland)
myyntipäällikkö 2013-2014
projektipäällikkö 2007-2013
Pohjanmaan Liikunta ja Urheilu
oto. aluejohtaja 2004, 2006
tuottaja 1999-2007
KKI-koordinaattori 1996-1999
Vaasan läänin lääninhallitus
koordinaattori 1996
Piispalan kurssi- ja vapaa-aikakeskus
projektipäällikkö 1995
Lisäksi CV:stä löytyvät seuraavat ammattinimikkeen seurakonsultti, tv-juontaja,
kouluttaja, nuorisourheilun kenttäkonsultti, urheiluselostaja, ohjaaja, lajijohtaja, tuntiopettaja, urheilukoulun rehtori, haastattelija, maatalouslomittaja, uimaopettaja,
kerho-ohjaaja, leiriohjaaja